Uusimmat

Eli mitä tänään virkkasin.

Tänne tallentelen, mitä olen virkannut. En aiemmin ole aina tullut ottaaneeksi edes kuvaa ja sitten kun kysytään, mitä olen virkannut viime aikoina, olenko kokeillut jotain uutta, en yhtäkkiä kaikkea muistakaan. Tänne tallentuu, mitä olen virkannut.

Jos joku näistä tiiperöisistä kiinnostaa, voit kysellä koko- ja hintatietoja ja ovatko vielä uutta kotia etsimässä. Kerron mielelläni lisää!


23.7. En ole virkkaillut.
Oli tosi mukavaa aikaa ystävän kyläillessä ja olen käynnistänyt marjastuskauden (mustikoita, vadelmia, lakkoja).
Vaan nyt on suunnitelmissa! Mieheni ojensi eilen paketin ja toivotti hyvää joulua. Tämä ei ehtinyt kesäkuun synttäreilleni, joten sovimme, että sehän voi olla joululahja! Pakkaan kirjan ja virkkausvälineet matkaan mökkireissulle.  

18.7. Olipa kiva päivä Toivakassa! Kiitos, kun kävitte katselemassa ja annoitte uusia koteja tiiperöisille! 💕 Niin ihanaa!
Lämmin kiitos myös ystävälleni, joka tänään kanssani markkinoilla oli! 💗 

16.7. Tänään syntyi aivan ihastuttava kukko. 
(YouTube: Loops and knots crochet)

15.7. Löysin suloisen puluohjeen ja heti oli kokeiltava. Täällä kotona ei tosin puluksi tunnistettu. Haitanneeko sekään, koska ovat söpösiä joka tapauksessa. Taidan myös testata, miltä näyttäisi sorsana. Tipunakin voisi olla ihana, mutta tipuja on tällä hetkellä riittämiin. 

(instagram: charlene.james.collection) 

13.7. Mökillä virkkasin pientä kärpässienityyppiä ja mustekalaa, jotka viimeistelin kotona. Tänään kokeilin virkata avaimenperäleppiksiä. Sellaisia kyseltiin Joutsassa. Söpöthän niistä tuli!
Toivakan markkinoiden osalta nyt sään lisäksi jännittelen jalkapohjan tilannetta, että toteutuuko markkinapäivä. Olisi niin ihanaa päästä, kun Tallipiha jäi väliin. Ystäväni lähtisi kanssani, mikä olisi myös tosi kivaa.  

11.7. Tällä viikolla virkkasin myös kolme kapybaraa ja mehiläisen. 
Sain joku aika sitten ystävältäni syntymäpäivälahjaksi kirjasuosituksia, joita hain kirjastosta. Olen lukenut. 
Kävin fysioterapeutilla ja sain ohjeeksi antaa jalkapohjalle lepoaikaa, jotta se voisi parantua. Jouduin perumaan kesätoivelistallani olleen Tampereen Tallipihan reissun. Vaan kenties vielä tulee uusi tilaisuus päästä sinne. Ja kovin tietysti toivon jalan parantuvan, siksikin että mustikoita on alkanut kypsyä ja ensimmäiset kantarellit on jo paistettukin. 
Pakkasin mökille mukaan kirjoja ja lankaakin. Katsokaas, millainen maisema minulla on täällä virkata! Kuin olisi metsässä koko ajan ja lisäksi ihanasti puiden lomassa näkyy järvi. Ooh.

Ihania kesäpäiviä!🍀☀️🫐

6.7. Tänään virkkasin omenan. Oikeassa omenassa tämä toukkayllätys ei ilahduttaisi, mutta virkattuna tästä tuli veikeä. 

Tämä kuva sienihemmoista on kesäkuun puolelta. Näistä kaksi lähti jo uusiin koteihin ja nyt olen virkannut uusia sienihemmoja niiden tilalle. Kuva on siis edelleen ajankohtainen. 

4.7. Kiitos Helenalle, joka otti minut tiiperöisineni kanssaan telttaan! Muuten olisivat nämä markkinat jääneet minun osaltani väliin. 💕
Ja ihanaa, että eivät jääneet! Sää varmaan vähensi markkinakävijöiden määrää, mutta kyllä teitä silti kävi. Kiitos, kun kävitte! Teissä oli sekä uusia kävijöitä, että taas palaavia. Voi kuinka teistä taas iloitsin! 💕 Sadepäivänä jännitti, tuleekohan ketään ja niin kivaa, että olitte kuitenkin lähteneet. 

2.7. Juvalla krokotiilini lähti uuteen kotiin ja markkinoiden jälkeen pääsin kokeilemaan uutta ohjetta. Krokotiilistä tuli niin veikeä, että tein heti toisenkin.

Lauantain sääennuste ei ole poutainen. Toivottavasti se vielä muuttuu, sillä eilen suunnittelin myyntipöytää Joutsaan ja runsas ja ihana kattaus olisi matkaan lähdössä ja olisi niin hyvä innostus Joutopäiville taas päästä!

1.7. Moi pitkästä aikaa! Ja hyvää heinäkuuta!

Ihan ensimmäisenä lämmin kiitos Juvan kesämarkkinoilla pöytäni luona käyneille! Niin kivaa, kun kävitte! 💗

Tein siellä itsekin ihania ostoksia. Markkinoille mennessäni mietin, että olisipa siellä tiny.oddin tuotteita, kun hänet olen kahtena aiempana vuonna markkinoilla tavannut, mutta hänellä ei ole omia tuotteita matkassa ollut. Ja nyt oli!! Jeee! Ainoastaan jäin harmittelemaan, etten ostanut enemmän aivan valloittavan suloisia tarroja ja kortteja!
Ja jo viime vuonna kävin ihastelemassa pieniä keppihevosia, lyijykynän päähän tehtyjä. Tänä vuonna ihastelin niitä uudelleen. Ja kun jonkun aikaa markkinoita oli mennyt, en enää pystynyt vastustamaan niiden söpöyttä ja taidokasta käsityötä vaan kävin ostamassa itselleni oman. Laitan tähän kuvan ihanista ostoksistani.

Minulla on tälla sivustolla tietty määrä "käyttökaistaa" kuukausittain ja viime kuussa se ylittyi. Arvelen sen johtuneen siitä, että poistin täältä vahingossa yhden osion kokonaan enkä ymmärtänyt, että ison määrän kuvien lataaminen vie myös sitä kaistatilaa. Siksi en loppukuusta voinut mitään tänne päivittää ja sivut ovat mahdollisesti toimineen tavallista huonommin.

Tällä hetkellä peukaloni on niin kipeä, etten pysty virkkaamaan. Olen kesäkuussa jotain virkannutkin ja laitan niistä kuvia tulevina päivinä, kun jännittelen lauantain säätä. Epävakaista on tiedossa loppuviikolle, sateitakin tulossa. Saas nähdä, pääsemmekö lauantaina markkinoille. Toivon tosi kovasti siihen kohtaan poutasäätä!

KESÄKUU

16.6. Pikkukaverikin valmistui! On kooltaan noin puolet sinisestä. 
Seuraavaksi virkkaan jotain vähän nopeammin valmistuvaa. Näissä meni kymmenisen tuntia. Vaan olipa innostava projekti! (Youtube: Amongurumi Chrochet)
Kirjassa on vielä vähän kuunneltavaa. 

15.6. Ooooh! Mustekala valmistui! Onpahan hieno!
Huomenna jatkan pienempää versiota. 


14.6. Kovat tuulen puuskat tekivät markkinapäivästä aika jännittävän. Aamusta mietin, uskallanko jäädä tiiperöisteni kanssa ollenkaan, mutta onneksi uskalsin! Sain rohkaisua ja kannustusta jäädä. Kiitos!

Saimme rakennettua pienen puodin, jossa tuotteemme olivat riittävästi suojassa tuulelta. Tänäänkin oli niin ihania kohtaamisia, joista en olisi halunnut paitsi jäädä.

Ette ehkä arvaakaan, kuinka paljon teistä iloitsen. Taas sydämessä onni läikkyi ihanista sanoistanne, siitä että tykkäätte tiiperöisistä, että ne teillekin iloa ja hyvää mieltä tuovat ja siitä, että tulitte katselemaan. Osa teistä oli uusia kävijöitä, aivan ihanaa! Osa palasi taas tiiperöisten äärelle ja se tuntuu tosi merkitykselliseltä. Kiitos ihan jokaiselle kävijälle! 💗

Vaikka eilen sain vettä niskaani ja tänään palelin paljon, en olisi halunnut jäädä pois näistä päivistä. Täytitte viikonloppuni ilolla ja onnella. Perhe ja ystävät jo tietävät kysellä, millaisia kävijöitä oli. Ja sitten mie vastaan, että ihania ja tarinoin teistä. Kerron nuorukaisen ostaneen pupun tyttöystävälleen, isän halunneen ostaa lapselleen juuri käsintehtyä, pienten ja isompien tuumineen hartaasti, mikä olisi juuri heidän tiiperöisensä. Kerron heistä, jotka ostivat suolakurkun kaveriksi sammakolleen, hänestä, joka kävi molempina päivinä ja oli päässyt aamulla puhumaan italiaa sekä hänestä, joka osti ankanpoikasen, josta olin ollut vähän huolissani, koska se oli pikkuisen ressukka, suloinen silti ja sai nyt uuden kodin. Kerron myös hänestä, joka ei tällä kertaa päässyt käymään, mutta jonka mummi sattui markkinanaapuriksemme ja kertoi lapsenlapsensa päässeen taidelukioon. Iloitsin tästä uutisestakin tosi paljon. 
 
Kiitos Helenalle, jonka kanssa paikan jaoimme. Oli hyvä ja kiva olla yhdessä! 💗
Ja vielä kerran kiitos kävijöille! Tulkaa taas! 💗

Tänä iltana virkkaan mustekalan lonkeroita. 


13.6. Kiitos markkinakävijöille! Taas teistä niin iloitsin! 


12.6. Huomenna on markkinat! Jännittää! Ja on niin kivaa päästä pitkästä aikaa markkinoille! 

Olen virkannut mustekalan lonkeroita noin neljä tuntia. Valmiina on kymmenen. Teen mustekalan samettilangasta sekä ohuemmasta puuvillalangasta. Teemaan hauskan sopivasti olen kuunnellut samalla kirjaa ”Merkillisen fiksuja olentoja”, jonka yksi päähenkilöistä on jättiläistursas. 

 

9.6. Viikonloppuna heitin talviturkin ja tänään virkkasin minisorsia. 
Myös neuletakki etenee, tosin hitaasti. Mallihan on helppo, mutta yllättävän paljon virheitä tulee ja olen purkanut varmaan melkein yhtä paljon kuin olen saanut sitä edistettyä.  

4.6. Virkkasin tuutille kaverin!
Uusi puhelimeni otti aiempaa parempilaatuisemman kuvan. Ooh! Ilahduin!

2.6. Hyvää kesäkuuta!
Tänään virkkasin pörriäisen ja muutaman kerroksen neuletakkiin.  

TOUKOKUU

31.5. Hyvää kesää!
Niin lähtivät eilen ysit maailmalle päättötodistus mukanaan. Hienoa ja myös haikeata. Oma luokkani siirtyi kasille eli me tapaamme taas syksyllä. Vaan sitä ennen: kesäloma! Onpa kivaa!

Työkaveri kysyi, mitä aion tehdä lomalla ensimmäisenä. En mitään! Eilen en tehnyt mitään. 

Tänään hain aamusta myyntipöydän ja vietin päivän tuumaillen ja sovitellen tiiperöisiä paikoilleen. Suunnitelmissa on ottas pitkästä aikaa myös magneetteja ja massapöllöjä markkinoille. Markkinoihin on vielä kaksi viikkoa, mutta enää en malttanut olla aloittamatta suunnittelua.

Pikkuisen myös virkkasin. No ihan vähän aloitin tätä jo eilen illalla. Ajatuksena olisi tehdä kesäisen keveä neuletakki.
https://www.hooksandheelers.com/blogs/free-patterns/the-ivy-cardigan-free-crochet-pattern

25.5. Edellinen sitruuna löysi uuden kotinsa ennen pääsiäistä. Tämä on vähän edellistä pienempi, mutta vallan herttainen tuli tästä.
(instagram: yarngles Tiny lime)

24.5. Sadepäivä, pikkukarhuja ja ihastuttavia oravia. 
(karhu, instagram: nimmocochet
orava, instagram: amisbyangele)

23.5. Aamulla viimeistelin mansikkajuustokakkusen. Puuttuikin enää toinen jalka. En nauttinut näillä langoilla virkkaamisesta, mutta lopputuloksesta pidän paljon. (instagram: prettysweetstiches_)

Iltapäivällä kävimme metsäretkellä. Teki taas hyvää, rauhoitti.   

Virkkasin vielä illalla neljä pientä aurinkoa. Niistä tuli suloisia! Osaan laitan avaimenperälenkin. 
(intagram: therapyonmyhook, baby sunflowerin ohje)

22.5. Hyvää viikonloppua!
Youtube: An’s crochet

17.5. Ihanaa, kun olen taas virkannut!
Tänään tein auringon, teekupposen ja mustikkaleivoksen. 
 
(Kaikissa näissä muokkasin ohjeita, mutta alkuperäiset inspiraatiot ovat nämä:
 aurinko youtube: ballerinicrochet
 kuppi instagram: therapyonmyhook
 leivos youtube: from littlespot.)

16.5. Jyrsijöitä valmistui tänään. Hiiri (sovellettu instagram: tildasbrixham) ja kaksi hamsteria (instagram: smollcrohet).

15.5. Virkkasin yhden Boba the babychickin. Ja toisen. Ja kolmannen. Ovat pikkuisia ja suloisia. (Instagram: hookcrochetco)

14.5. Eilen töihin mennessä unohdin ottaa repun mukaan, hyvänen aika! Tämä helatorstain vapaa tuntui siis varsin tarpeelliselta ja on tehnyt hyvää. 
 
Virkkasin aamupäivällä minikissoja.
Testasin myös visioni sateenkaarikissasta, jossa virkkasin mustalla ja sateenkaarilangalla yhtä aikaa. Hmmm.
Viimeistelin aurinkolasit, joita isompi kissa pääsi jo testaamaan.

Kävimme metsässä, ihanaa! Linnut lauloivat, näkyi mustikan kukkia ja rentukoita, herkkiä ketunleivän kukkia. Matkalla näin myös ensimmäiset lemmikit kukassaan. Aurinko paistoi. Sateiden jäljiltä ilma oli raikas.  

12.5. Ei uusia virkkauksia. 
Kevät etenee ja näihin viimeisiin kouluviikkoihin sisältyy niin pitkiä työpäiviä ja paljon tekemistä, että iltaisin jaksan hetken vain katsella videoita siitä, mitä muut ovat virkanneet. Omat virkkaukset saavat nyt hetken odotella.
Ihania, aurinkoisia kevätpäiviä! Ja sadekin on tervetullutta!

5.5. Jokunen aika sitten löysin uuden ja kiinnostavan etanaohjeen! Suloinen tapaus. 
Alkuperäisessä ohjeessa on hauskat mulkosilmät, mutten tehnyt tälle sellaisia.  
Instagram: kaladovkina 

3.5. Pikkukoiria! En koiraohjeista innostu useinkaan, mutta näitä pikkuisia tykkään virkata ja näistä moni tykkääkin. Osa menee avaimenperiksi ja osa sellaisenaan. 
Instagram: thegirlwhoknots 

2.5. Hyvää toukokuuta!
Tänään virkkailin suloisen laiskiaisen. Ja söin jätskiä. 
Instagram: lilbranstitches 

HUHTIKUU

30.4. Testasin uutta tipuohjetta. Ja pikkuinen kissa on sille kaverina. 
Hyvää vappuaattoa! 

26.4. Karhuherra Paddingtonista inspiroituneena syntyi tämä nalle. 

25.4. Tänään satoi lunta. Pidän silti kiinni kevätmielestä ja virkkasin suloisen kukkatyypin. Saatanpa virkata toisenkin. 
Instagram: _cozystar.stitches

23.4. Kokeilin pitkästä aikaa virkata tavallista paksummalla samettilangalla ja eihän se ilo ollut. Lanka ei kulje koukulla, kovin on työlästä. Valas kuitenkin valmistui! Siitä voi iloita!
Kopiokoneella työkaveri mainitsi, että on enää 25 työaamua. Vähiin on käymässä.  

19.4. Virkkasin kaksi söpöä pikkudinoa, mutta söpöyttä en saanut kuvaan. Ihana paistepäivä!
Instagram: nooks_hooks 

18.4. Tänään valmistui fretti. Alkuperäisessä ohjeessa fretillä on päässä terälehdet. Pieniä muokkauksia tein, mutta suloinen ohje on Wonder crochetin. Ohje löytyy nettisivuilta https://wondercrochet.blog tai Youtube: Wonder crochet. Hänellä on monia suloisia ohjeita. Uusinta hanhiohjettakin katselin.
 
Näin myös kevään ensimmäiset leskenlehteni! 

17.4. Olipa pitkä virkkaustauko! Viikonloppu on alkanut. Otin pienet päiväunet ja virkkasin tulppaanin. Oman pihan tulppaanien lehdet jo vähän kurkistelevat. Krookukset ovat kukkineet jonkun aikaa. Leskenlehteä en vielä ole nähnyt. 
(Youtube: Crafty Crochet Castle)

10.4. Kevät etenee. Odotan ensimmäistä leskenlehteä. Kukkatyypit houkuttivat kokeilemaan. 
(pikkukaveri instagram: redmills_crochet
isomman tyypin osalta muokkasin ohjeita, joista inspiroiduin, mm. instagram: miastichstudio

5.4. Hyvää pääsiäistä! 🐥🐣🌱🍀🌷 
Kanaseni ovat taas minua ilahduttamassa. Eivät ole uusia nämä vaan vanhat tuttuni.  

Tosi harmillisesti sairastuin flunssaan ja pääsiäisreissuni peruuntui. Lämmintä juomaa, lepoa ja rauhallista oloa siis. Eilen luin kirjan ja virkkasin nukkunallen. Törmäsin ohjeeseen puputossuisesta nallesta ja kokeilin puputossuja Nookshooksin nallelle. Ja katsoin mallia omasta pupu-unimaskistani ja tein sellaisen nallellekin. Tulihan tästä suloinen. 

1.4. Hyvää huhtikuuta! Kevät on jo pitkällä!
Tänään innostuin virkkaamaan pikkuisia kilppareita. Kovin söpösiä tulikin. 

MAALISKUU

29.3. Tänään en ole virkannut, mutta huokaistuani eilisen tapahtuman jälkeen, haluan vielä kertoa, että mietin eilistä hymyillen.
Lisään erityiskiitokset hänelle, jonka kanssa juttelimme mm. virkkaamisesta, piirtämisestä, dinosauruksista ja merenelävistä. Kiitos, kun kävit taas ja kiitos todella paljon piirustuksesta, joka ilahdutti ja ilahduttaa! Laitoin kuvan esille askarteluhuoneeseeni! 💕Erityisyllätys oli äitini, joka ajeli Mikkelistä asti piipahtamaan tapahtumassa, niin ihanaa, kiitos! 💕
Hymyilen myös ajatellessani kohtaamista kollegan kanssa, jota en ollut aikoihin nähnyt sekä kanssavirkkaajaa, joka kuukausi sitten oli virkkaamisen ilon löytänyt, olipa mukavaa jutella. 💕
Jokainen tiiperöisiä kurkkaamassa käynyt: kiitos! Teitte päivästäni mainion. 💕

28.3. Mukavia kohtaamisia Peurungassa! Kiitos, kun kävitte! 💕

Sammakko toivoi eilen itselleen lähestyvän pääsiäisen kunniaksi pupun korvat.  

25.3. Tänään virkkasin kameleontin. Sen vartalo popsahtaa esiin pään sisältä, pop. Vekkuli on!
Instagram: cableandcanvas 

22.3. Pääsiäistyyppejä. Nämä pompsahtavat esiin pääsiäismunistaan, pop. Yksi tipuista on vielä hieman heiveröinen, joten laitoin sille varuiksi kypärän suojaamaan. 

21.3. Tämä nalle toivoi itselleen mansikkapuvun ja sen myös sai.

18.3. Törmäsin töiden jälkeen netissä mehiläisasuiseen nalleen. Oli alettava virkata enkä voinut lopettaa kesken vaan virkkasin kunnes tuli valmista. Suloinen!

15.3. Kävin kevätkukkaostoksilla ja virkkasin toisen nallen. Tästä tein pystyversion. On söpönen tämäkin. 

14.3. Ehdin jo kaivata virkkaamista ja tänään olikin aivan ihana ja innostunut päivä uuden ohjeen parissa. Olen jo pitkään ihastellut tätä Nookshooksin hupparinallea. Joululomalla tein oman kokeilun, mutta tänään ostin ohjeen ja tästä tuli kyllä niin suloinen kuin toiveissani oli. Tämä ohje löytyy Etsystä: NooksHooksShop. 

8.3. Arvasin, että on tehtävä myös kalmari eli derpy squid (instagram: gwenniezcrochet).
Lisäksi alkaa olla kevätistutusten (instagram: hookcrochetco) aika. 
Ostin myös suloisen nalleohjeen (Etsy: cutesnugglerpatterns). En päässyt ihan ohjekuvan suloisuuteen, mutta aika söpönen sentään.

6.3. No niin, derpy turtlea viikonlopun alkuun. Jää nähtäväksi, onko virkattava myös derpy squid. (instagram: gwenniezcrochet)

2.3. Tein kaksi, jotka eivät ole niin hempeää värimaailmaa ja kokeilin isommilla helmillä. Hmmm. 

1.3. Hyvää maaliskuuta!

Tänään  virkkasin helmisimpukoita. Omassani on helmenä huovutettu pallo. Muissa on nyt oikeat helmet, mutta kaipaisiko suurempia helmiä… Helmivarastoistani löytyi vain kolme isompaa helmiäispintaista helmeä, mutta voisikohan olla muunkinlainen. Hmmm. 


HELMIKUU

28.2. Hassu sorsanen. 

27.2. Eilen aloitin alruunan virkkaamista ja tänään sain valmiiksi. Maalasin sille sopivan vihreät silmätkin. Pidän paljon tästä tyypistä!
(instagram: redmills_crochet)

25.2. Pupuja tein tänään. Olisipa kiva löytää jotkut pääsiäismarkkinat, joille mennä. Hieman jo kaipaan markkinoita. 

24.2. Kotoilupäivä. Virkkasin marsun ja monta pikkuista. Olipa mukavaa!

23.2. Lunta on satanut paljon. Kaipaan jo kevättä ja kesää. Teki mieli virkata lokki. 
Virkkasin myös kaksi rauskua.   

21.2. Toinen kultahilesilmäkilppari! Ja toiselle maalasin pronssiset silmät, hienot tuli niistäkin. 
Hiihtoloma on alkanut, mainiota! 

17.2. Tälle kilpparille tein kultahilesilmät. Aika hienot!

16.2. Kilppari ja pikkukaverit.

15.2. Tipu sai sammakkohatun ja kavereikseen kaksi kilpparia. Ja vielä yhden kissankin tein. Nyt niitä on sopiva määrä odottamassa tulevia markkinoita. 

14.2. Saatan tehdä tipulle vielä jonkun hatun. Almgurumin instagramin ohjeessa tipulla on auringonkukkahattu. 

8.2. Tein vielä toisen, itselleni. Ovat niin kovin suloisia! 

7.2. Kissan viimeistelin tänään ja virkkasin kämmenelle mahtuvan pikkuisen snuggler-sorsan (instagram: crochet.by.beck).

4.2. Tämä on pikkuisen isompi kuin ne pienet pörrini. Söpöhän tästäkin tuli. 

3.2. Ei jäänyt yhteen.

2.2. Hyvää helmikuuta!
Virkkasin eilen kolme pientä valasta.  
Tänään virkkasin lasinalusen.  

https://daisycottagedesigns.net/granny-heart-crochet-pattern-daisy-in

TAMMIKUU

31.1. Tammikuun viimeinen päivä. Ankkoja ja päähineitä virkkaillessa meni tämä päivä.  

30.1. Vielä en ole kyllästynyt pörriäisiä virkkaamaan, mutta jokohan pitäisi keksiä muuta ja saada vaihtelua tänne uusien palstalle. 

28.1. Virkkasin kolme viimeistä kerrosta kevätkaulaliinaani ja nyt se on valmis!
Ooh, 140 cm ihanaa keltaista kaulaliinaa! 

25.1. Viimeinen kerä kaulaliinalankaa on menossa, mutta halusin jotain valmistakin tälle päivälle, joten virkkasin pikkupörrin. 

24.1. Pikkuisia alpakoita! Edellisistä olikin jo aikaa.

21.1. En ollut kahteen viikkoon virkannut kissaa! Vielä on suunnitelmissa muutama virkata ennen tämän vuoden markkinoita. 

20.1. Nämä ovat niin suloisia, että tekee vaan mieli virkata lisää. Ja sepä ei haittaa, koska näitä on hyvä olla varastossa. 

19.1. Voi toista. Jotenkin hellyttävän höpsö tuli tästä tapauksesta. (Youtube: Stitch Sister co.)

18.1. Onpa kivaa, kun kevättä kohti mennään! Valo lisääntyy ja on aika virkata pörriäisiä ja tipuja. 

17.1. Viikolla en ehtinyt virkata kuin vähän kaulaliinaani. Kesken se edelleen
on, mutta mustekala istuu sen päällä. Kokeilin tehdä vähän pienemmän äksyn mustekalan. Vaikea kuvattava oli.   

11.1. Kasvin virkkasin jo eilen, mutta viimeistelin tänään, kun kiinnitin ruukkuunsa.

Vastaan tuli pikkuisen hevosen ohjevideo. En ole yhtään hevosta virkannut, joten kokeilin. Aika hassu harja.
(YouTube: Atomic Chrochet)

7.1. Edelleen täydentelen kissavarastojani. 

6.1. Tänään virkkasin hännät kissoille ja sain ne valmiiksi. Virkkasin myös mäyräkoiran. 
Virkkasin mukavan paljon lomalla.  

5.1. Pupuja. Pääsisinköhän jonnekin pääsiäismarkkinoille. Kunhan saan pienempiä silmiä, virkkaan pieniä tipusia. 

4.1. Kissa. 

3.1. Eilen aloitin ja tänään valmistui sammakko, veikeän vekkuli kaverus. 

https://amigurum.com/2025/08/amigurumi-frog-in-dress-free-pattern.html

1.1. ✨Hyvää vuotta 2026!

Olen ihastellut viime aikoina NooksHooksin hupparinalleja. Löysin myös suloisen hupparipupun, jota harkitsin, mutta ajatus nallesta vei kuitenkin voiton. Ensin meinasin muokata pupun ohjetta nalleksi. Sitten ajattelin, että voisin osata tehdä hupparin ja hupun emytoysin santa bear -nallelle. No, olisi ainakin kannattanut katsoa tarkemmin huppuhahmojen kuvia hupun kiinnityksen osalta. Jonkun verran säädin ja purin tehdessäni nallea enkä liittänyt huppua, kuten olisi kannattanut, mutta jos yritän toista, voisin onnistua paremmin. Nalle valmistui myöhään illalla ja vaikkei huppu täysin onnistunut, on nalle silti suloinen. 


2025

JOULUKUU

31.12. Vuoden viimeisenä päivänä virkkasin opossumeja ja pikkupörriäisen. 
 
Pienemmät silmät loppuivat! En ollut huomannut, ettei niitä enää olekaan lisää.
Täytyy tehdä silmätilaus ja virkata sillä aikaa isompien silmien hahmoja.  

30.12. Pienten päivä tämäkin. En ollutkaan aikoihin tehnyt näitä pieniä kärpässienityyppejä! Nyt niitäkin taas on.  

29.12. Innostuin kevään ja kesän markkinoista. Toivottavasti pääsen monille. Tutkiskelin, mitä vielä on ja suunnittelin, mitä virkkaisin lisää. Huomasin, että pieniä kaivataan. Virkkasin siis pieniä, en pörriäisiä, mutta muita pieniä. Osa menee avaimenperälenkkeihin ja osa sellaisenaan. 
(Rausku: chezdouxcoton instagram)

27.12. Tänäänkin paistoi aurinko. Ajatukset kääntyivät kohti kevättä ja kesää ja virkkasin kaksi pörriäistä. Pikkupörrejä ei taida olla jäljellä yhtään. Ehkä virkkaan seuraavaksi niitä,
jollen sitten jotain muuta.  


26.12. Voi hyvänen aika sentään, kuinka suloinen onkaan tämä baby Chewbacca, jonka tein jälkijoululahjaksi. Mahtuu kämmenelle. Oi. 

https://storylandamis.blog/baby-chewbacca-amigurumi-free-crochet-pattern

Aurinko paistoi ja valitsin kävelyreitin niin, että sain hetkeksi paistetta kasvoilleni. 


25.12. Ooh! Virkkasin itselleni sienityypin. On ihana! Liittyi kavereiden joukkoon. Voi olla, että virkkaan vielä pilkkuja hattuun, mutta se saa jäädä toiseen päivään. 

 https://www.thefriendlyredfox.com/free-crochet-mushroom-pattern


20.12. Loma! Onpa hyvä saada huokaista ja levätä. Virkkasin joululahjakissan. 
Odotan paluuta virkkausten pariin enemmänkin. Tiedän jo, että ainakin haluan kokeilla uudella ohjeella sienityyppiä. Palaan siis!  


13.12. Iso kiitos Vaajakoskella pöytäni ääressä käyneille. Niin kivaa, kun kävitte! 💗

Oli mukava päivä. Välillä ehdin istahtaa ja virkata keltaista kaulaliinaani, mutta ei se vielä valmiiksi tullut.


11.12. Töiden paljous ja aiempi sairastuminen flunssaan ovat saaneet minut niin väsyneeksi, etten ole edes jaksanut virkata.
Vaan jospa tämä tästä taas! Työkaveri kyseli lokkia, halusi sellaisen lahjaksi antaa. Ei ollut kuin oma lokki, joten virkkasin uuden ja sille tonttulakin! 

Mukavia joulun odotuksen päiviä!


1.12. Oikein hyvää joulukuuta! Sairastumisen vuoksi jäivät markkinat väliin eikä tännekään ole uusia virkkauksia tullut. Vaan jossain kohtaa tulee taas! 


MARRASKUU

25.11. Kiirettä pitää! Kuka millaistakin jouluasua itselleen haluaa! Taitavat valmistautua lauantain joulumarkkinoille. 

24.11. Oma tonttuhattu valaallekin!

23.11. Pienten päivä. Kuva vaan ei taas ole oikein edustava. Pikkukoirat ovat oikeasti suloisia, kuten myös tuo piparityyppi, vaikka se tuossa näyttää suorastaan pelottavalta hahmolta. Voi sentään!

22.11. Kiitos Leppälahden joulutapahtuman väelle! Tunnelmallinen paikka!

Suolakurkutkin toivoivat jotain jouluista ylleen. 

21.11. Kilppari toivoi joulupukin asua, joten nyt sillä on riisuttavan kuoren lisäksi riisuttava joulupukin asuste. Onpahan veikeä!

18.11. No. En kai enää edes yritä olla virkkaamatta jouluisia hahmoja. En nimittäin lainkaan sattumalta törmännyt näihin ohjeisiin vaan huomasin kirjoittelevani hakusanoja, joiden sisältö oli ”virkkaus pieni joulu ohje” ja niinpä sitten löysinkin uusia ohjeita ja ilta meni virkatessa. Enkä ole lainkaan pahoillani. Teki hyvää rauhoittua näiden pariin. Kuvan oton jälkeen lisäsin vielä lumiukollekin kulkusen hattuun. 

16.11. Aiemmin syksyllä tein palleropunarinnan. Nyt löysin tällaisen ohjeen!

Ohuemmasta langasta ja rautalankajaloilla olisi erityisen soma.

https://stellasyarnuniverse.com/european-robin-amigurumi-free-pattern/

15.11. Eilen satoi lunta, jota on edelleen maassa. Tämän kuusenkin oksille sateli ensilumi. On tässä hieman joulun vivahdetta, että meninköhän taas virkkaamaan joulukoristeen. 

https://www.youtube.com/watch?v=auEPVcbHuvc

13.11. Olipas vaikea saada kelpoista kuvaa ihan mustasta hahmosta. Vähän olen virkannut tällä viikolla, mutta jotain sentään. 

9.11. Nyt on kyllä ylenmäärin kissoja, taas uusi. Tonttuhatun se toivoi jo päähänsä. Paistoin itsekin torttuja ja pipareita kauden toiset erät. Kahden viikon päästä pääsen ensimmäisille joulumyyjäisille. Vallan mukavaa. 

8.11. Viime markkinoilla kaipailtiin hiirtä. Nyt olisi. 

5.11. Pingviinipäivä. Melkoisen suloinen.

3.11. Jahas. Olen tässä jonkun kertaa sanonut, etten tänä vuonna tee erikseen joulukoristeita myyntiin.

Tänä aamuna oli aikaa ennen töihin lähtöä ja löysin itseni virkkaamasta mistelin oksia. Minkä sille sitten voi, kun joulu alkaa viedä mennessään. 

1.11. Tänään vaihdoin verhot. Niiden kuviot voi mielestäni tulkita myös joulukuusen palloiksi. 

Koira sai joulupaidan.
Ja sitten, hmm niin, olisiko se vauvaversio teenage mutant hero turtlesta. 

LOKAKUU

31.10. Viimeistelin tänään mehiläisen. Aika kiva tämäkin, vaikkakin ne peruspörriäiset ovat edelleen suosikkini. 

https://www.onceuponacheerio.com/2023/10/no-sew-amigurumi-bee-crochet-pattern.html

27.10. Tämä kilppari on edellisiä isompi. 

26.10. Tänään valmistuivat kissa ja saukko. Virkkasin myös monta ankkuria, jotka päätyvät Huovillan tossukkaisiin. Lämmin suositus tossukkaille. www.huovilla.fi

23.10. Kilpikonnat ovat käyneet vähiin, mutta nytpä on taas kaksi uutta. 

21.10. Kissa. Edelleen ilo virkata ja lopputulos on niin suloinen. Viime päivinä olen myös virkannut pikkuisia tonttuhattuja ja kaulaliinoja. Ja yksi kilpikonnistani halusi pukeutua joulupukiksi, joten hatun lisäksi virkkasin konnalle myös jouluparran. Palataanpa näihin jouluisiin virkkauksiin tuonnempana.  

19.10. Pikkuisia virkkasin tänäänkin. 

18.10. Pikkuisia koiranpentuja tein tänään ja ison sammakon. 

17.10. Ihana syksyinen paistepäivä. Kissa syntyi alusta loppuun, mutta kaktuksen osat ovat olleet pitkään valmiina ja nyt viimeistelin sen. Virkkasin myös muutaman pienen tipun ja sorsan, joita en kuvannut. 

16.10. Tänään leivoin pipareita, torttuja ja taatelikakkua ja virkkasin mäyräkoiran. 
Kylläpä on ollut kivoja syyslomapäiviä!

15.10. Keräsin suppilovahveroita ja virkkasin kolme vauvalohikäärmettä. Lohikäärmeille tein kimallesilmät. 

14.10. Tänään poimin karpaloita ja virkkasin kolme pientä karhua. 

13.10. No niin! Viikonloppuna olin reissussa ja ostin paitalankaa. Aivan ihanan väristä! Vaikka edellinenkin paita tai neuletakki on tekemättä! Ja pelkästään suurta onnea tunsin kassalla lankakerieni kanssa. 

Tämän päivän aloitin pallolinnuilla, joiden kuvaaminen on aina haastavaa. Virkkasin kaksi mustarastasta. Kuhankeittäjä näyttää vain mustasiipiseltä tipulta. En kuvannut sitä enkä valkoista pöllöä.  

Sitten, olisitko arvannut! Virkkasin paahtoleivän. Ajattelin sitä teepussin kaveriksi, mutta teepussi näyttää keittiössä paremmalta itsekseen. Ja sitten virkkasin nugetin ja paistetun kananmunan. 

Ja aloitin uusien lankojen paitaa.

Paahtoleipä: instagram onecuriousdonut

8.10. Tämän kevätsipulin saatan pitää itselläni retiisin kaverina. 
Syysloma lähestyy! Mitähän silloin virkkaan!

6.10. Kissailta. 

5.10. Hyvää maailman opettajien päivää!
Tänään virkkasin suloisen ketun ja sorsan Gennan kirjasta.  

4.10. Hyvää lokakuuta! 

Tänään virkkasin taas kantarellityypin. Onnellista!

Mainio lauantai muutenkin, sillä äiti oli kyläilemässä ja kävimme Viherlandian markkinoiden antia katsomassa ja myyjätuttavia tervehtimässä. Ostin kolme ihanaa saippuaa ja kaksi koristekurpitsaa. Lisäksi kävimme Teeleidissä teellä.
 
Kurpitsaostosteni innoittama rakensin tämän syksyn kurpitsamaailman. Mietin, meniköhän överiksi, mutta no, ei kai 😁. Kurpitsakarhu pääsi tänä vuonna joukkoon! Nämä kaikki olen kyllä virkannut jo aiemmin, en tänään. 


SYYSKUU

29.9. Kiitos mukavista kohtaamisista lauantaina Rutalahdessa! Kiva päivä ja ihan parhautta, kun kävitte pöytäni ääressä. Tervetuloa myös tänne Tiiperöisen sivuille!

Sunnuntaina kävin keräämässä puolukoita ja suppilovahveroita. Hyvä viikonloppu kaikkinensa. Vain virkkaamista jäi puuttumaan ja sitä olen kaivannut. 
 
Tänään virkkasin teepussin. Se löysi paikan keittiöstä.  

24.9. Tänään ehdin virkata sorsan ennen töihin lähtöä. Tästä tein avaimenperän. 
Ja toissapäivänä käynnistin suppilovahverokauden! Saatanpa mennä huomenna vapaatunneilla poimimaan lisää!  

21.9. Sieniä sateella. Odotan sateettomia päiviä päästä metsään sienestämään. Odotellessa virkkasin pienen kantarellin mökkisieneksi. Ja isoa oli taas niin ilo virkata, että tekisi mieli virkata niitä vielä lisää, mutta yritän malttaa mieleni. 

20.9. Taas lähti aamusta kissaa tulemaan. Tämä on aiempia kavereitaan isompi. Ja lukutoukkakin valmistui!

 
Toukka: trisarah_shops instagram

19.9. Yritin erästä toiveiden lammasta ilman ohjetta ja itse soveltamalla. Yritin kovasti. Pettymyksekseni en onnistunut. Testikappaleena syntyi kuitenkin tämä lammas ja aika suloinenhan tästä tuli. Pään tein löytämälläni ohjeella, mutta muu on omaa. 

17.9. Jahas, yhtenä päivänä pilvi ja toisena krokotiili. Mitähän tulevina päivinä. Hauskaa, kun en aina tiedä, mikä sieltä seuraavaksi tuleekaan. 

16.9. Virkattuani heinäkuussa auringon, on mielessäni ollut myös pilvi. Ja tänään se valmistui!

14.9. Hmmm, keltainen aksolotli on melkoisen banaaninen. Ja ovatkohan nuo lasit nyt sitten hauskat. No, sovittelin niitä tänään mustarastaalle.

13.9. Olipa mukavaa pitkästä aikaa virkata aksolotli. Taidan virkata pian toisenkin. 
Viime syksynä näin virkkausvideossa lintupehmoja, joilla oli silmälasit. Ajatus on siitä lähtien kiehtonut minua. Ostin pari viikkoa sitten laseja, mutta en osannut arvioida kaupassa sopivaa kokoa ja ovat liian pieniä minun tavallisille pallerolinnuilleni, joista olin suunnitellut sarjan tehdä. Tein kuitenkin tänään kaksi pientä pöllöä. Ja lasit sopivat hauskasti myös etanalle, tein toisen edellistä pienemmän. Ja sovitinpa laseja myös opossumille. Lukutoukka voisi olla hauska!

Etana: https://handmadev.com/p/free-crochet-snail-pattern-a-cute-amigurumi

12.9. Ohhoh, taas kissa. Pidän kissoista niin paljon! Toivottavasti Rutalahdessa on kissaihmisiä ja kenties uusia koteja näille kissoille. Kahden viikon päästä siis pääsen katsomaan taas itselleni ihan uudet markkinat. 

10.9. Etsin taas mieleistä, suloista etanaohjetta. Ja nyt löysinkin! Tai kotilohan tämä on, mutta arvelen kuitenkin olevan sellainen, mitä kyselty on. Näitä voisin tehdä lisääkin. Sopisivat syksyyn, sienien kanssa. Kuvaaminen oli haastavaa enkä taas saanut kuvaan kaikkea söpöyttä. 

https://handmadev.com/p/free-crochet-snail-pattern-a-cute-amigurumi 

9.9. Olipa mukava sekä hyvin järjestetty lähiruokapäivä lauantaina.
Taas niin ihania kohtaamisia oli päivässä, mukavia uudelleenkohtaamisiakin, pöytäni luo palaavia. Onnellista. Kiitos kävijöille! 💗
Myös pääsin tekemään mainioita ostoksia: mansikoita, perunoita, porkkanoita, sipulia, valkosipulia, mansikkamehua ja hunajaa. 

Heti sunnuntaiaamuna aloin virkata uusia kissoja, sillä edelliset pääsivät uusiin koteihin. Ja tänään joukko oli valmiina kuvattavaksi. 

2.9. Hyvää syyskuuta!
Lauantain lähiruokapäivä Uusi-Riihijärven tilalla lähestyy ja odotan sitä innostuneella ja iloisella mielellä! Virkkasin muutaman mansikkahattuisen tipun, joista pienemmät päätyivät avaimenperälenkkeihin. 
Kantarellejä tekisi mieli virkata lisää…  


ELOKUU

31.8. Sadepäivän pieniä sienihemmoja ja kaksi reriisiä valmistui tänään. 

30.8. No arvaahan sen, mitä tänään virkkasin. Lisää kantarellejä! Tässä niistä kaksi. Tein vielä kolmannenkin kirjotuilla silmillä. 

28.8. Tänä syksynä olen ehtinut metsään liian vähän. Ostinpa siis ihanan ohjeen ja virkkasin itselleni kantarellin!
Ohjeen myyjä on Irissesile Etsyssä. 

27.8. Tänään en virkannut mitään. Ostin kyllä mielenkiintoista uutta lankaa. Ja lisäsin silmiä odottajille eli valaille, hamstereille, sienille ja kanoille. 

25.8. Valkoisen kissan virkkasin tänään. Muut ovat viime viikon virkkauksia. Tänään saapuivat tilaamani silmät ja pääsin viimeistelemään. Odottamassa viimeistelyä on vielä ainakin kanoja, hamstereita, valaita ja sieniä. 

24.8. Virkkasin eilistä isomman valaan. 

Virkkasin neljä pientä valasta. Tähän mennessä kaikki valaani ovat olleet sinisiä sitruunavalasta lukuun ottamatta. Nyt kokeilin pari eri väristäkin. Virkkasin kolme sientä. Ja yhden pienen kilpikonnan. Kaikki ne jäivät odottamaan silmiään. Myös kissoja on odottamassa hyvä porukka. 

23.8. Valaat ovat vähissä, ihanaa päästä virkaamaan taas niitä. Ja pieni apina myös valmistui, aika vekkuli.
 
Ystäväni pihalla kasvaa upeita auringonkukkia! Pitkästä aikaa virkkasin osia auringonkukkiin, mutta valmista ei vielä tullut. 

22.8. Olen kyllä virkannut, mutta silmät ovat osin lopussa, joten en saa viimeisteltyä tiiperöisiäni. Odottelen toimituksia. Tänään virkkasin leppäkertun, joka sai askartelusilmät. Ja pienelle lehmälle kävivät isommat mustat silmät, joita vielä on. Jotain siis valmiiksikin asti!

20.8. Panda. 

18.8. Näin videon ja kuvia virkatuista karhuista villapaidat päällä. Niistä inspiroituneena kokeilin tehdä oman ohjeen karhuihin ja aika hauskathan niistä tuli. 

16.8. Kiitos kaikille tänään Tikkakoskella Tiiperöisen pöydän äärellä vierailleille! Jäi taas tosi hyvä mieli kohtaamisista päivän aikana. Ja erityiskiitokset heille, jotka sadehetken aikana suojasivat tiiperöisiä omilla sateenvarjoillaan. 
Edellinen retiisi lähtee Yhdysvaltoihin saakka. Virkkasin uuden itselleni.  

15.8. Ja vielä karhuakin pienempi minipupu valmistui tänään. Hyvää kuvaa en siitä millään saanut. Heh, miten hassulta näyttää. Kaipaan aikaa virkata. Töiden alku on aivan mukanaan vienyt.

12.8. Pikkuinen karhu syntyi tänään. 

10.8. Jahas, kasviksia lähti taas aamusta tulemaan. Kurkkuhan on vanha tuttu, mutta parsakaali on ollut jo pitkään odottamassa aikaansa ja tänään virkkasin pikkuisen parsakaalin. Lasinalusia kokeilin nyt paksummasta langasta ja kyllähän näistäkin tykkään. Ja sitten virkkasin vielä torkkuhanhen. 

8.8. Nyt on saatu lukuvuosi käyntiin. Olo on näin viikon lopussa väsynyt, mutta onnellinen. Olen ihanan seiskaluokan luokanvalvoja. Ja oli tosi kivaa aloittaa matikan tunnit tuttujen kasien ja ysien kanssa. Ja tänä iltana ehdin huokaista ja virkata Gennan kirjasta pötköttelevän brontosauruksen. Suloinenhan siitä tuli. 

5.8. Oot ihan helmi!

4.8. Tänään virkkasin yhden ison tipun ja monta pikkuista kanaa ja sorsaa. Virkkasin myös helmen, mutta koska taidan laittaa sille vielä poskipunaa, se ei ole aivan valmis eikä pääse esittelyyn vielä tänään.  

2.8. Lähestyvät loppuaan nämä päivät, joina voin vain virkata. Vielä tänään oli sellainen. Katselin aamulla videota, jossa virkkaaja oli saanut tilauksen kahdeksasta kilpikonnasta. Ja minähän virkkasin eilen vain kaksi! Aamun ensimmäiseksi virkkasin siis kilpikonnan. Sitten virkkasin paksummalla samettilangalla yhden kärpässienen, jonka jälkeen tuumailin ja selailin ohjeita.
Pidän paljon retiisistä ja kesäsipulista, joten virkkasin suolakurkuille kavereita. (Myös avomaankurkusta pidän erityisesti.)
Metsän eläimiä kaipailen. Tummanruskeaa lankaa ei enää saa ja se rajoittaa mahdollisuuksia. Mäyrä on ollut puheissa ja haaveissa, mutta sopivaa pienen mäyrän ohjetta en löytänyt. Kokeilin siis tehdä omat mäyrät.   

1.8. Hyvää elokuuta!
 
Näin kuvan ja ohjeen lasinalusesta, jossa kapybaralla on appelsiini päänsä päällä. Hieman muokkasin ohjetta ja tein omat aluset. Ovat aika pienet, mutta sangen veikeät. 

Virkkasin myös kaksi kilpikonnaa, ihan tavallisia ja ihanan suloisia. 


HEINÄKUU

31.7. Lohikäärmettä virkkasin eilen. Vain yksi siipi puuttui tänä aamuna ja tein lohikäärmeen valmiiksi. Kokeilin uutta sorsaohjetta. Suloinen! Pitkään on ollut mielessä tehdä lokille uimarengas ja tänään sen tein! Ja sitten vielä iltasella virkkasin opossumin. Hyvä virkkauspäivä!

Lohikäärme ja opossumi (korvat tein erilaiset kuin ohjeessa) ovat Gennan kirjasta ja sorsa täältä: https://www.instagram.com/p/DFiQebIOXpn/?img_index=2</p>

29.7. Kaksi mansikkaa. Avaimenperälenkkeihin olen näitä kiinnittänyt. Ovat kyllä kivoja!


28.7. Virkkasin sammakon valmiiksi. Sen pään saa painettua alempaan asentoon vartalon päälle ja sitten taas nostettua tähän yläasentoon maailmaa tarkastelemaan. Pop. Ja samalla popsautusinnolla virkkasin kolme sientä, joiden hatut saa nostettua. Pop. Pop. Pop. Tänään satoi pitkästä aikaa. 


26.7. Virkkasin lempimustekalani.
Vihreätä lankaa otin mökille mukaan vain vähän, koska ajattelin, etten tarvitse sitä, koska sammakkoja on jo tarpeeksi. Mutta ei kai sammakkoja ole koskaan tarpeeksi, sillä juurikin lähti sammakkoa tulemaan. Lanka ei riittänyt ihan valmiiseen sammakkoon ja yleensä en keskeneräisiä virkkauksia päivän tuotoksissa esittele, mutta nyt teki mieli kuvata sammakko täällä luonnon keskellä. 


25.7. Nämä marsut ovat niin suloisia ja kivoja virkata, että kun ensimmäinen valmistui, aloitin heti toisen. 


24.7. Mukavien ystäväpäivien jälkeen palasin virkkausten pariin. Ystävän matkaan lähti mm. mansikkasammakko avaimenperäksi. Sen olin jo aiemmin virkannut. Pörriäiseltä puuttuivat enää siivet ja osien kiinnitys ja tänään valmistui.


21.7. Mansikkapäivä. 


19.7. No niin. Olen taas toteuttanut yhden odottamassa olleen virkkaushaaveen. Tässäpä päivä mukavasti menikin. Nyt on annettava käden levätä. En tietenkään näiden kanssa malttanut virkata hillitysti vaan kerralla hyvä kokoelma. 


18.7. Tällä viikolla sain viettää vuorokauden Lappeenrannan ystäväni kanssa. Ja toista ensi viikolle odottelen. Virkkaus on siis ollut vähemmällä, mutta ihanaa ystäväaikaa on nyt takana ja edessä.
Tänään viimeistelin rauskun. Kokeilin yhden sinisenä. 
Virkkasin auringon. Täältä löytyy ohje:
 https://www.instagram.com/p/DGBMYgSusJh/?img_index=4</p>


15.7. Siivouspäivä. Aamusta kuitenkin sorsan virkkaamisen aloitin ja päivällä tauotin siivoamista virkkaamalla sorsan valmiiksi. Tälle tein silmät kirjomalla. 


14.7. Lisää pupuja! Ja saksanpaimenkoira, jonka piti olla aika joutuisa virkattava, mutta jouduin taas purkamaan ja tekemään uudestaan, mutta tulihan se lopulta valmiiksi. Ehkä rohkenen kuitenkin kokeilla samalta tekijältä jotain toistakin rotua. Youtubessa  Artesã Natiellen ohjeella tein. 

Kantarelleja löytyi viikonloppuna, pannullinen naperoita.  


11.7. Maltoin pitää hieman taukoa virkkaamisesta. 
Puput ovat ihania! Ensimmäinen lemmikkieläimeni oli kani, Kaneli. Edelleen monesti haaveksin kanista. On aina ilo virkata pupu ja olen kokeillut eri ohjeita ja nyt löysin taas uuden. Näistä tulikin mielestäni suloisia! 
Virkkaukset jatkuvat taas viikonloppureissun jälkeen. En ottanut lankoja mukaan. Ohjelmassa on kulttuuria ja sukulaisia sekä kantarellien etsintää. 


8.7. Järjestelin tavaroita ja löysin askarteluhuoneesta kauan kadoksissa olleen saippuamuotin, jota olen monesti etsimällä etsinyt. Löytymisen onnea! Illalla en enää malttanut olla virkkaamatta, vaikka käden vuoksi olisi kannattanut. Tein kaksi kapybaraa.


7.7. Tänään virkkasin ankan, pörriäisen, kissan ja pikkuisen sammakon. Kiva porukka! Enemmänkin olisi tehnut mieli virkata, mutta käsi on nyt vähän kipeä, joten täytyy hieman lepuuttaa. Saas nähdä, onko huomenna pidettävä vallan välipäivä virkkaamisesta.


6.7. Iso kiitos teille jokaiselle, jotka Joutsassa pöytäni ääressä vierailitte, kävitte sitten vain katselemassa tai jotain ostamassakin! Lämmin kiitos! 💗 Aivan onnellista oli, kun virkkauksistani piditte ja moni tiiperöinen sai uuden kodinkin. Ihanaa! Voin taas virkata uusia. Virkkasin kissan. Vaikka mitä muutakin aion taas virkata! Hyviä päiviä on siis tiedossa. Opossumia on jo hieman ikävä, kun vasta sen tein ja heti se onnekkaasti uuteen kotiin lähti. Sitruuna minulle jäi. 


4.7. Tänään aloitin päivän virkkaamalla opossumin, josta tulikin kovin söpönen. Sitruunan virkkaamisesta olen haaveksinut jo pitkään. Löysin mieleisen ohjeen ja olen sitruunaani varsin tyytyväinen. Otan sen huomenna mukaan markkinoille, mutta jos se ei herätä muissa yhtä suurta ihastusta, voisin pitää sen itselläni. Virkkasin edellistä pienemmän triceratopsin. Ohje oli välillä hukassa, onneksi löysin sen taas. Virkkasin myös hassun, pienen aksolotlin. Juvalta saamani tilauskoiran virkkasin jo eilen, mutta tänään viimeistelin sen kiinnittämällä silmät ja nenän. Kilpparin tein eilen vielä ennen nukkumaan menoa, mutta se ehti kuvaan vasta tälle päivälle. Maalasin tänään uusia helmisilmiä ja tein kaksi helmisilmäpörriäistä. Sorsatkin ovat odottaneet virkattuina silmiään ja sain ne tänään viimeisteltyä. Paljon tuli tänään valmiiksi asti, kun osa odotti vain viimeistelyä. 


3.7. Tänään tein viimeisistä pakastimen kantarelleistä piirakan, koska toissapäivänä poimimme ensimmäiset tämän vuoden kantarellit. Ne olivat aivan naperoisia ja osa jäi kasvamaankin, mutta ensimmäiset on kuitenkin kerätty ja sieltä niitä nousee! Näimme matkalla myös kaksi punikkitattia. Sienikausi on siis käynnistynyt. Vaikka kesän soisinkin vielä kauan jatkuvan, on lohdullista muistaa, kuinka ihanaa aikaa syksy on marja- ja sieniretkineen!

Tänään käytin paljon aikaa lauantaisen myyntipöydän tuumailuun ja suunnitteluun. Ehdin kuitenkin virkata sorsan valmiiksi. Tein myös yhden pikkusienen, jonka hattu nousee sekä lankasilmäisen mäyriksen.


2.7. Hyvää heinäkuuta!

Viime lauantaina olivat Juvan kesämarkkinat. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Ihmisiä oli mukavasti liikkeellä ja tiiperöisiä pääsi uusiin koteihin. Iso kiitos pöytäni luona vierailleille!
 
Eilen palasimme kotiin mökiltä ja tänään olen virkannut. Olin jo kaivannut virkkaamista! Reissussa oli mukana vain paitavirkkaus, joka on nyt emmintävaiheessa, sillä en ole varma, onko siitä tulossa mieleinen, sekä vihreätä paksua lankaa, josta reissussa virkkaamani pienet sammakot viimeistelin tänään valmiiksi. Lauantaina lähdemme tiiperöisten kanssa Joutsan joutopäiville. Virkkasin tänään pikkupörriäisiä, koska niitä jäi viime lauantailta enää yksi. Virkkasin kolme vuokkokalaa ja yhden pienen kissan. 
Aloitin uutta isohkoa sorsaa lauantaina uuteen kotiin lennähtäneen tilalle, mutta valmiina on vasta jalat.  


KESÄKUU

26.6. Pitkästä aikaa oli aurinkoinen päivä. Kävimme kävelyllä ostamassa mansikoita ja vadelmia. Muuten tänään oli kotipäivä ja virkkasin melkein koko päivän sammakoita reissusta ostamillani ohuemmilla langoilla. Jäätelöt olin virkannut jo aiemmin, mutta tänään viimeistelin ne silmillä ja suulla. Ja tein niistä avaimenperät.


22.6. Juhannusreissun jälkeen ehdin virkata söpön erakkoravun sekä kalan. 

https://www.instagram.com/p/C7VU08SudAP/?img_index=1<br>

https://www.instagram.com/p/DJ_svKgx-yy/?img_index=1<br>


17.6. Virkkasin pilven jo aiemmin virkkaamalleni sateenkaareelle. Lokilta puuttui enää siivet ja nyt sekin on valmiina. Ja triceratopsista tuli suloinen. 


16.6. Tänään valmistui sydäntarroja ja teepussi.


15.6. Hellepäivä. Aloin virkata itselleni kesäpaitaa tai kesäneuletakkia. Langat ovat odottaneet kaapissa jo pitkään. Kun teki mieli virkata ohuen langan sijaan paksulla, päätin kokeilla tehdä saksanpaimenkoiran. Luulenpa, että sellaista kyseltiin. En juurikaan virkkaa koiria, mutta kuvassa näytti niin kivalta, että päätin tehdä sellaisen. Vaan johan oli. Tein koiraa nelisen tuntia, piti välillä purkaakin, mutta lopulta tuli valmiiksi.

https://m.youtube.com/watch?v=1DDklT61tJE</p>


14.6. Tänään oli kesäisen lämmintä. Kävin ostamassa kaksi pussillista vanua. Nyt ei lopu kesken kesän virkkausten. Ja merihevonen on valmis. Kaveriksi virkkasin kaksi kalaa. Rapu on ollut pitkään keskeneräisenä. Saisinkohan sen valmiiksi, kun täällä siitä mainitsen.

Nytpä lisään myös linkit ohjeisiin. 

https://darlingmapledesigns.com/easy-no-sew-seahorse-crochet-pattern-amigurumi-free/<br>

https://darlingmapledesigns.com/free-no-sew-crochet-goldfish-pattern-amigurumi/<br>

 https://www.instagram.com/p/CtWsg5AtWG3/?img_index=4</p>


13.6. Äänekoskella kuulostelin, kuinka pientä meduusaa katsellessaan, hän tuumasi, että haluaisi sellaisen isomman. Tänään virkkasin isomman meduusan. Tulipa veikeä. Tekisi mieli virkata toisenkin värinen. Ehkä kuitenkin seuraavaksi kokeilen merihevosta, joka on ollut toivelistallani jo pitkään. 

Meduusan ohje on CrochetByGennan.  


12.6. Kävin muutaman päivän reissulla äitin luona ja mökillä. Järvimaisema, vihreys ja vehreys. Käki kukkui. Kaikki se rauha. Mökillä virkkasin onnellisena pandan, koiranpennun ja aloitin lehmää. Virkkasin lehmän valmiiksi ja tein muiden nenäviimeistelyt tänään kotona. Valmista tuli.

Ja kun pääsin viimeistelyn vauhtiin, täytin ja ompelin kiinni kolme sammakkoa. Kaksi niistä virkkasin Äänekoskella, kolmattakin vähän aloitin ja tein kotona loppuun. Nimikkosammakkoni ovat hyvää virkattavaa markkinoilla, koska riittää ottaa mukaan vihreätä lankaa, muistan ohjeen ulkoa ja sammakko täytetään vasta valmiiksi virkattuna eli vanua ei tarvitse kantaa mukana. 

En ole tavannut tehdä suuta näille sammakoille, koska ilman suuta ilme voi olla mitä tahansa ja pidän niistä paljon juuri sellaisina. Nyt tein kuitenkin kahdelle suun, koska ovat hauskat niinkin. Katsotaan, josko joku ihastuu juuri sellaiseen. 


7.6. Tänä aamuna virkkasin yhden tipun, josta tein avaimenperän. Tipu lähti heti valmistuttuaan matkaani Äänekosken Äksöniin, jossa olin tiiperöisteni kanssa ja josta se uuden omistajankin jo löysi. Kiitos kaikille pöytäni ääressä vierailleille! Teitte minut iloiseksi ja onnelliseksi.

Illalla huilasin ja virkkasin vielä kolme pientä sammakkoa. 


6.6. Pikkuinen kilppari valmistui. Päätin edistää järjestely- ja siivousasioita ja aloin eilen järjestää työpapereitani. Tänään jatkoin. Mieluummin virkkaisin. 


4.6. En niinkään siivonnut. Virkkausten osalta päivä oli tuottelias.


3.6. Tänään kyläilin matikan tyttöjen kanssa. Vein pöytälainakiitoksena ankan. Ja illalla virkkasin pesukarhun. Pesukarhu on ollut kyllä omalla toivelistallakin, mutta Vaajakosken pihakirppiksellä kyseltiin, olisiko pesukarhua. Nyt on.


1.-2.6. Nalle valmistui kera pörriäisen. Tein aiemmin itselleni jo tällaisen sinihousuisen. Ovat mielestäni erityisen suloisia. Ehkä on vielä kolmaskin nalle virkattava. Keväällä virkasin myös saukon, joka nallen kanssa pääsi keltaisen Miffy-pupuni kavereiksi. Pikkulaamat olivat ihan lopussa, joten virkkasin pari. Tämän tyylisiä kissoja olen aiemmin virkannut jo kaksi ja tein vielä kolmannen. Maissi on ollut jo pitkään toivelistallani, niin hauska! Ankka valmistui työkaverille, joka joskus mainitsi, että sorsa voisi kaivata kaveria. Kaksi mehiläistä vein Selmaan, joten pääsin taas virkkaamaan pörrin. Tykkään virkata niitä!