Ohuesta langasta virkatut

Tällä sivulla on virkkauksiani samettilankaa ohuemmalla langalla. Näistäkin suurin osa on virkattu puuvillalangasta, osa bambulangasta. Täältä löytyy siis kooltaan pienempiä juttuja. Mitä ohuemmalla langalla virkkaan, sitä vaikeampaa ja hitaampaa se on. Sen vuoksi hinnoittelu ei mene koon mukaan vaan kaikkein pienimmät ovat varsin haastavia virkata, jonka vuoksi niiden hinta ei ole aivan pieni, vaikka ovatkin pikkuisia. Hinnat ovat kappalehintoja.

Ohuen langan sammakoita. Näiden vartalon korkeus on noin 4-6 cm. Pääosa sammakoistani on vihreitä, mutta muutaman muunkin värisen olen tehnyt.
Kaksi oikealta on myyty. 

9 euroa

Nämä söpöliinit on virkattu vieläkin ohuemmalla langalla ja pienellä virkkuukoukulla. Vartalon kokeus on noin 3 cm. Kokoa ei siis ole paljon, mutta suloisuutta senkin edestä. Vaaleat ovat vielä vapaina. 

15 euroa

Onhan niitä auringonkukkakilpareita pikkuisinakin. Niin, kyllä, innostuin.

Kirkkaamman vihreä on nenästä kuoren takaosaan noin 5 cm ja vaaleanvihreä noin 6 cm.

10 euroa, oikeanpuoleinen myyty

Aivan pikkuruiset. Välillä itsekin mietin, miten olen pystynyt nämä virkkaamaan. Näillä on kokoa noin 1,5 cm. Pullon korkeus on noin 4 cm. 

mustekala 17 euroa, toinen myyty

valas 18 euroa

tipu 18 euroa

sieni 18 euroa

Sienihenkilöllä on korkeutta noin 4,5 cm. Hän on kovin suloinen.

12 euroa

Pikkuisia sienityyppejä. Korkeutta on noin 2 cm.

8 euroa

Pienet ja suloiset kärpässienet päätyivät hopekorvakorukoukkuihin.

22 euroa

Ja kukkia virkkasin nappikorviksiin. Näissä on keskellä pienet muovihelmet. Korvisosa on hopeaa.

34 euroa

Nämä pienet auringonkukat kuuluvat omiin suosikkeihini. Kukkaosa on noin 4 cm ja koko pituus noin 13,5 cm. Maljakko on tehty Das-massasta ja koristelu pippurirouheella :).

17 euroa

maljakossa 22 euroa

Ihanat ovat nämä isotkin. Kukkaosio on noin 7 cm ja kokonaisuuden korkeus on noin 32,5 cm. Näitä oli helpompi ja nopeampi virkata kuin pieniä.

12 euroa

Ruukkukukkia on jäljellä enää muutamia. Ruukun korkeus on noin 3,2 cm.

auringonkukka myyty

päivänkakkara 18 euroa

kaktus 18 euroa

roikkuviherkasvi myyty

mehikasvi 12 euroa

Kirjojen ystävänä minulla on lukuisia (heh) kirjanmerkkejä. Niitä on hyvä olla. Vielä on paperisiakin kirjoja olemassa, sekä niiden ystäviä. Vielä on maailmassa tarvetta ihanille kirjanmerkeille.

6,50 euroa

Kukkasia päätyi myös lasinalusiin.  Näiden halkaisija on noin 7,50 cm.

5 euroa (tummimmat myyty)

Kurpitsalasinalusien leveys on noin 7,5 cm ja korkeus 7 cm.

5 euroa

Näiden lasinalusien halkaisija on noin 7 cm. Kirjottujen osien langanpäät olen liimannut kangasliimalla nurjalle puolelle.

6 euroa

Ihastuttavien karhulasinalusien leveys on noin 8 cm ja korkeus noin 9-10 cm. Näihin olen käyttänyt puuvilla- tai bambulankaa.

6 euroa