Kevään kuulumisia
Ensimmäiset leskenlehdet! Niitä aina keväällä odotan. Krookukset, narsissit. Hiirenkorvat koivuissa! Kävimme niitä varta vasten etsimässä viime viikonloppuna ja löysimmekin. Näsiä kukassaan. Jopa ensimmäiset voikukat! Vihertää maassa ja puissa. Olen soittanut jo hyvän aikaa sitten Neiti Kevään. Pääsen kulkemaan pyörällä. Kevät!
Olen käynyt jo kolmissa kevätmyyjäisissä. Kiitos taas jokaiselle pöytäni ääressä katselemassa tai jopa ostoksilla käyneelle! Muutaman teistä tuonnempana mainitsen, kaikkia ihanasti mieleeni jääneitä kohtaamisia en tänne kirjoita, mutta jokaisesta niistä taas iloitsin ja päivän jälkeen muistelin.
Peurungan kirppispäivä järjestettiin ensimmäistä kertaa ja olikin iloinen yllätys, kun sinne löysi paljon väkeä. Päivä oli mukava ja monta pientä tiiperöistä sai uuden kodin. Kaksi pupua lähti lahjaksi Tanskaan asti! Erään pupun ostajan jälkeen mietin pitkään, mistä hän oli tuttu. Lopulta luulin keksineeni, mutta väärin meni. Hauskaa oli nimittäin tavata hänet seuraavilla myyjäisillä myyjän ominaisuudessa ja osa´ta yhdistää hänet Madame Rustiquen omistajaksi. Minähän olen kesällä ostanut hänelta kalkkimaalia ja juuri silläkin maalilla maalattuja esineitä oli myyjäisissä mukanani.
Hietaman vierastalon pääsiäismyyjäisissä oli ihanasti huomioitu myyjät. Pöytä odotti valmiina ja erikseen oli varattu huone, jonne saattoi viedä ylimääräiset tavarat. Sain hakea kupposen teetä. Ja kuinka ihastuttava olikaan itse talo. Pääsin kierrokselle näkemään remontoidut huoneet ennen myyjäisten alkua. Oli kivaa tutustua paikkaan ja paikan Vuokko-emäntään ja oli mukavat pienet myyjäiset, joissa muun muassa tapasin pienen virkkaajan ja hänen veljensä. Kuinka iloiseksi tulinkaan, kun valittuaan minulta tiiperöiset, he palasivat vielä näyttämään pienen virkkaajan aivan ihanan vaaleansinisen möykkyhahmon, josta minulle tuli mieleen mustikka. Ja nyt olen itsekin yhden mustikan virkannut! Ja kerrassaan mainiota oli myös se, kun talon asukas saapui pöytäni ääreen hämmästelemään, että hänen Peurungassa ihastelemansa helmikana seurasi häntä kotiin! Ja niin sai kana jäädä asumaan Hietamaan.
Me myyjät saimme kutsun juhannusetkoille Hietamaan. Tapahtuma kuulostaa tosi mukavalta! Itse olen juhannuksen aikaan muualla, mutta Hietaman vierastalolla vierailua kyllä suosittelen.
Ja myyjäisten jälkeen löysin pihalta ison ryhmän leskenlehtiä, ne kevään ensimmäiseni.

Jämsänkosken pääsiäismyyjäisissä hienon Ilveslinnan vieressä kohisi upeasti koski. Sinne sain myyntiseurakseni äidin, joka oli meillä pääsiäisen vietossa. Paljon kiitoksia avusta ja seurasta! Myyjäisissä oli muitakin virkkaajia. Aina ilahdun tavatessani virkkaajia, mutta jännittäväksi tilanteen teki se, lähtisikö minulta nyt yhtään tiiperöistä uusiin koteihin, vaan ihanaa, että lähti kuitenkin. Ennen myyjäisten alkua kävin kierroksella ihastelemassa muiden myyntipöytiä ja matkalla kohtasin hänet, joka innostuneena osoitti vihreää virkattua kännykkäpussukkaani ja näytti tätinsä hänelle virkkaaman laukun ja pussukan ja kävi päivän aikana muutamankin kerran katselemassa virkkauksiani ja juttelemassa niistä. Hän, joka osti kanan pesässä ja tipun munassa, ihasteli ja antoi niin postitiivista palautetta, että edelleen läikehtii sydämessäni onni, kun ajattelen kohtaamista. Ja he, jotka palasivat pöytäni ääreen, kutsuivat minut syyskuussa mansikkatilalleen lähiruokapäivänä tiiperöisteni kanssa. Oi. Kiitos! En meinaa löytää sanoja. Niin ihanaa ja onnellista. Voi olla, etten malta odottaa syksyyn vaan saatan tehdä jo kesäretken tilapuotiin ja tilan eläimiä katsomaan.
https://www.uusi-riihijarventila.fi

Tipu pukeutui kevään kunniaksi sammakkohattuun ja suuntaa torstaina 8.5. Muurameen rennon letkeisiin kevätmyyjäisiin. Myyntipöytää olen suunnitellut ja monta muutakin tiiperöistä taas matkaan lähtee. Aina mietin, pitäisikö ottaa hillitty porukka mukaan, rajata reilusti määrää. Tietenkään en voi ottaa läheskään kaikkea eli tavallaan rajaankin, mutta aina silti mukaan lähtee PALJON. No, se taitaa olla juurikin tällaisen innostujan juttu, että on sitten paljon.
Niin ja ostin oman myyntipöydän! Onhan minusta tullut markkinamyyjä! Ooh! Markkinoistakin on tullut mieleinen harrastus minulle.

Kevääseen kuuluu Tiiperöisen osalta myös ihastuttavia yhteistyökuvioita. Huovillan tossukkaita on tulossa erä Tiiperöisen virkkauksilla personoituina. Sain ennakkokuvia jo valmistuneista ja ovat kyllä ihania.
Pienten mansikoiden virkkaaminen ei ollut rentouttavaa, mutta aivan ihania noista mansikkatossukkaista tuli! Muitakin kukkia virkkasin auringonkukkien lisäksi, joten lisää pareja on vielä odotettavissa. Tykkään paljon näissä myös tuosta villan ja puuvillan yhdistelmästä.
Itsehän aloitan työpäiväni sujauttamalla vihreät tossukkaani jalkaani ja kylläpä niillä on mukava töissä tossutella jalat ja mieli lämpiminä.
Lämmin suositus siis tossukkaille! Myös Huovilla on Muuramen markkinoille tulossa, joten ehkäpä ainakin osa näistäkin tossukkaista nähdään siellä!

Kotisivujeni osalta olen miettinyt, tekisinkö "uudet"-osion. Voisin ottaa kuvan, kun uusi virkkaus valmistuu ja lisätä sen tänne. Olisi oma osio, josta voisi kurkata, mitä uusia olen tehnyt. Jos olisin tiennyt ensimmäisen sammakon virkattuani, mihin se johtaa, olisin perustanut itselleni laskurin, jotta olisin voinut laskea virkkaamieni hahmojen määrän. Äiti kyseli, kuinkahan monta erilaista hahmoa olen virkannut. Sekin olisi ollut todella mielenkiintoista tilastoida! Koitin muistella, katsella ja laskea virkkaamiani hahmoja ja sain kasaan ainakin 55 eri hahmoa ja sen lisäksi olen virkannut monista niistä erilaisia eli esimerkiksi monta erilaista sammakkoa tai kissaa. Näissä laskuissa ylsin reilusti yli sataan erilaiseen tiiperöiseen.
Olisi myös ihanaa, jos tänne olisi mahdollista jättää terveisiä, olisi joku helppo tapa moikata minua. Mietin lomakkeen mahdollisuutta, ei tarvitsisi erikseen alkaa sähköpostia kirjoitella, mutta voisi halutessaan lähettää terveiset sivuilla käydessään. Markkinakohtaamiset ovat niin mukavia, että olisi ihanaa, jos tämä sivukin voisi edes pienesti mahdollistaa kohtaamisia.
Ja innostuinkin ajatuksesta niin, että tein vieraskirjamaisen lomakkeen yhteytietoihin ja tein sellaisen myös tähän. Sellainen voisi mahdollisesti olla aina blogikirjoituksen lopussa, jolloin voisi laittaa terveiset käynnistä tai jos tulee mieleen jotain kysyttävää. Voisin sitten vaikka kirjoituksen loppuun myöhemmin lisätä Ps. ja vastata, jos joskus joku kysymys tulisi. No nythän onkin mainiota ja innostavaa! Kokeilen siis tällaista.
Ihania kevätpäiviä, iloa ja valoa!
Terkuin, Tintti
Tässä tulee kokeiluun blogin terkkulomake! Jos siis haluat jättää moikkauksen, kun olet käynyt täällä piipahtamassa, voit tehdä sen tästä. Ilahdun ihan varmasti paljon!